Mennyt aika

Mennyt aika on usein lähes yhtä haastavaa nähdä kuin tuleva.
Asiat on siksi usein kirjoitettu tarinamuotoon. Tarinat on helpompi painaa mieleen kuin yksittäiset tiedot, ja siksi tarinoista koostuu palapeli joka kokoaa tiedon helpommin sisäistettävään muotoon.

Historia saattaa monelta koululaiselta tuntua tympeältä ja etäiseltä. Asioita on vaikea peilata tähän hetkeen, ja helposti asia kiteytyy ajatukseen, mitä sillä on merkitystä mitä joskus muinoin on tapahtunut? Ketä kiinnostaa mitä sattui joskus vuonna kivi ja keppi?

Mutta historia on oikeasti todella mielenkiintoista ja antoisaa. Se kertoo keitä me olemme, miksi me olemme ja mitä olemme, mutta se usein kertoo myös miksi me tulemme. Historia avaa näkemyksiä tulevasta, se kertoo tulevaisuudesta! Historia kun toistaa itseään.

Valokuvat ovat oivia peilauksia historiaan.
Meidän talouteen niitä kertyy satoja ja ehkä tuhansia vuodessa. Ne tallentuvat kansioihin kuukausi kuukaudelta. Ja näin digiaikana niitä voi räpsiä huoletta.
Ja kun ne on nätisti omassa kansiossaan, voin parilla hiirennapsauksella sukeltaa perheemme lähihistoriaan.

Selasin huvikseni kuvia viime kesältä ja löysin erään kuvasarjan, jonka olin täysin jo unohtanut.
Nuo kuvat toivat mieleeni kesän ja tervan tuoksun. Niissä oli hehkua jo lapsuuteni kesistä, jossa auringon paistaessa ja tervan tuoksuessa seurasimme isäämme museoon, jos toiseen.
Taisi tulla Tarvaspäät ja Visavuoret koluttua useampaan kertaan.
Nuoruuden aika toi kaupungit, kaverit, kännykät ja ehkäpä nuo lapsuuden seikkailut Visavuoressa painui unholaan.
Mutta jonnekin identiteetin lokeroon painui kuva lapsuudesta.
Aikuisuuden kynnyksellä sytyin aluksi antiikista. Siis vanhoista tavaroista, ja niiden tarinoista. Ja niitä onkin kertynyt siksi kotiimme.
Pienestä sysäyksestä löysin itselleni ammatin. Toivon että tuo ammattini tuo iloa mahdollisimman monelle. Rakastan yksinkertaisuutta, mutta mieleni vangitsee myös rehevyys. Jumaloin estetiikkaa.
Estetiikka, on se sitten yksinkertaista tai rehevää, on mielemme mauste.
Joku nauttii Ferrarin virtaviivaisesta estetiikasta, joku toinen nauttii jostakin toisenlaisesta estetiikasta. Kun silmämme tarkkailevat ympäristöä mielemme nauttii.

Vaan ennenkuin asia taas lipsuu, palaan siihen löytämääni kuvasarjaan.
Oli toisaan kesäinen päivä, kun huristelin kohti keskistä Suomea. Joka kerta jos näen repun jonkun selässä ja peukalon pystyssä, valmistaudun pysähtymään. Ja jos vain tilaa on, ja matka kulkee samaan suuntaan, noukin jokaisen liftarin kyytiin.
Ja niinpä poimin nuoren pariskunnan kyytiin.
Oman matkani päätepiste oli Keuruun kupeessa, ja tipautin sine nuo mukavat liftarit.
Ja koska kävellen on hankala kiertää kaupunkia, heitettiin lenkki kaupungin keskustassa.
Kysäisin tuolta nuorelta parilta ovatko he kiinnostuneet vanhoista kirkoista.

Ja sitten jalkamme jo astelivat Keuruun vanhaan kirkkoon.
Kauneus on paennut monesta tämän päivän rakennuksesta. Mutta jos vähänkin pitää esimerkiksi talonpoikaisantiikista, niin vanhat puukirkot ovat ehdottoman hienoja käyntikohteita.
Tutustukaapa reissuillanne vanhoihin puukirkkoihin. Ne on kauniita kuin mitkä.
Tässä pari kuvaa kirkosta. Harmi että valon, värien ja varjojen leikkiä on hankala harrastekuvaajan vangita linssin sisälle.
Kannattaa siis käydä livenä.

Huuhaa kauppiaat ja kehno asiakaspalvelu.

Ensin suolaa omiin haavoihin. Asiakaspalveluni ei ole 2000-luvulla, vaan tahkoaa jossakin aikaa ennen kirjekyyhkyjä. Ja sehän ei ole palvelua ollenkaan, mutta onneksi se sentään jollakin tapaa kyntää, vaikkakin syvällä.
Joskus kun aloittelin toimintaa sinisin silmin ja unelmat, jos ei maailman, niin ainakin Suomen parhaasta yrityksestä eli.
Niinpä puhelin oli aina vierellä ja tuntui ettei tuo kapula soi juuri koskaan. Ei ainakaan häiriöksi asti.
Toisaalta pieni ongelma oli siinä ettei ollut sievää sihteeriä, joka vastaisi iloisella äänellä puhelimeen, vaan vastauksen hoiti sama ääni joka komensi sorvia.
Silloin puhelimeen vastatessa saattoi olla pientä viivettä, sillä sorvista kun painoi punaista seis nappulaa, kesti muutama tovi että sorvin jyrinä lakkasi kaikumasta seinillä. Oli nostettava kuulosuojaimet ja yskäistävä oikein kovasti, että puhuessa ei lastuja olisi lennellyt. Niinpä asiakas saattoi joutua odottamaan muutaman hälytyksen, ennenkuin myyntivastaava oli siis yskäissyt kerran terävästi ja painoi vastaa nappulaaa. Asiakaspalvelu oli joustavaa, ja olihan tuo mukavaakin puuhaa.
Se, milloin tuo asiakaspalvelu aloitti purjehtimisen kivikaudelle, ajoittuu noin kolmen vuoden taakse.
Useiden tekijöiden summa oli nostanut stressikäyrän korkealle. Ja siihen saumaan sattui se, mitä kaikki yrittäjät odottavat. Asiakassuma.
Tuo suma iski hyökyaaltona, ja vei samalla seinät mukanaan. En ollut valmistautunut tuohon, eikä ollut kovinkaan kummoisia kykyjä priorisoida hommaa.
Vietin aikaani puhelimessa ja sorvi sai virka-aikana odottaa, kunnes se olisi käynnistyvä kun oikeat ihmiset lepuuttaisivat.
Jonkun aikaa meni, että sain seinät taas suunnilleen paikoilleen ja aloin miettimään kuinka asian ratkaisisin.
Alusta alkaen oli ollut tarkoituksena laajentaa yritystä, ja luoda siitä brändi, joka tunnettaisiin. Hullut luulevat itsestään liikoja, ja niinpä itsekin kuvittelin että yrittäminen on helppoa. Edelleenkin minusta on helppo sanoa kuinka asiat pitäisi tehdä, mutta käytännön toteutus eriää melkolailla.
Kun yksin tekee ja kiire iskee, niin silloin tarvitaan lisää väkeä sorvinääreen. Kun tila loppuu, niin hankitaan lisää tilaa.
Sinisillä silmillä on joskus vaikea nähdä totuutta. Tunnetustihan Suomessa on äärimmäisen helppoa palkata työntekijöitä. Toiseksi helpointa on astua pomon paikalle neuvomaan ja organisoimaan, kuinka homma pelaa. Minulle ne oli teoriassa selkeitä, mutta käytännössä jonkinasteista mystiikkaa.
Niiden selkeiden kokeilujen jälkeen olen itselleni vannonut että isompia tiloja katsele, enkä työvoimaa, ennekuin johtoon astuu, joku joka sen osaa.
Edelleenkin siis sorvia pyörittää se asiakasvastaava, mutta nykyään se ei paina vihreää nappulaa puhelimen soidessa. Puhelin kun ei pirise enään, se on äänettömällä, jos muita asioita on kesken.
Sitten sopivan hetken tullen tuo sorvinpyörittäjä ottaa breikin, ja laittaa asiakasvastaavan puvun ylleen ja rimpauttelee läpi puhelimeen tulleita numeroita.
Älä siis ihmettele, jos sinulle ei vastata. Vastapuhelu kyllä tulee ja jos ei, niin lue seuraava teksti kahteen kertaan.

Takaisin otsikkoon ja huuhaa kauppiaisiin. Aina sanotaan että Suomessa ei ole riittävästi yrittäjiä. Olen vahvasti erimieltä. Puhelinmyyjiä on varmasti enemmän kuin maassa ihmisiä. Jokaista asukasta kohti on taatusti ainakin kaksi puhelinmyyjää.
Se antaa viitteitä että kaikenlaisia huuhaa yrityksiä täytyy Suomessa olla paljon. En tiedä kuinka paljon, mutta joka tapauksessa aivan liikaa.
Itselläni on joku typerä ideologia että kaupassa pitäisi olla aina kaksi hyötyjää. Ostaja saa haluamansa tuotteen ja kauppiaspuoli saa korvaukseksi rahaa, jolla voi hankkia jotakin toista hyödykettä.
En vain koskaan ole keksimälläkään keksinyt mitä hyödykettä tai palvelua niinsanotut luettelokauppiaat tuottavat? Ilmeisesti se on kannattavaa, sillä heitä riittää.
Palvelu toimii siten että nämä huuhaa kauppiaat soittelevat päivät pääksytysten satojen ellei tuhansien puhelimien turvin. Langat ovat niin kuumina että sillä takuulla lämpiää ainakin Savon seutu.
Pääosin heille on helppoa vastata ”ei kiitos tälläkertaa”.
Ainut että nuo kehvelit eivät aluksi kauppaakaan mitään. He aloittavat kysymällä, pitävätkö osoite- ja muut tiedot paikkansa. Tuon jälkeen he ilmoittavat että palvelu on erittäin edullinen ja hyödyllinen.
Se siis maksaa että saa ositteen näkyviin jonnekin. Ja tottavie on edullista jos markkinointi maksaa 50-500 euroa vuodessa. Siis osoitteen näkyminen. Heh...halpaahan se on ja siksi ilmeisen kannattavaa.
Siis joku kirjoittaa osoitteen jonnekin, niin siitä veloitetaan hirveitä summia.
Jos siis haluat helppoa rahaa, pistä joku häirikköluettelomediafirma pystyyn ja ala kilauttelemaan. Aina kun saat jonkun mumisemaan edes jotakin puhelimeen, kirjailet osoitteen wordiin, paiskaat sen nettiin ja lähetät laskun. Jos joku jaksaa mumista laskusta, niin sanot että näinhän me sovittiin, kaikki on nauhalla, ja jos ei maksa, niin käräjillä tavataan. Yrittäjillä kun ei ole kuluttajansuojaa, vaan pulmat ratkoo käräjäoikeus.
Kyse on kuin idioottien pokerista, jossa bluffaamalla aina, saat ainakin osan maksamaan. Harva jaksaa lähteä taistelemaan muutamista kympeistä tai satasista(onneksi moni jaksaa ja ainakin Suomen yrittäjät ovat iskeneet näiden koirien kimppuun). Itse taistelin aikani näitä vastaan, mutta luovutin.
En siksi soita takaisin yhteenkään numeroon, joka on salainen tai viittaa puhelinmyyjään.
Tulihan purettua taas, ja hymy irtoaa.
Jos siis joudut asiakaspalvelun kaltoin kohtelemaksi, pistä viestiä.

Asiakasvastaavat työssään?

Talvi tuli ja samalla kosketus Siperian ilmastoon.
Sormet kohmeessa, joten kokeillaan lämmittää niitä naputtelemalla näppäimiä. Ongelmaa tuottaa opittu taito, jolla lämpiää vain yksi sormi. Kymmensormijärjestelmällä saisi jo hiukan enemmän tehoa aikaan.

Lämpöteemalla jatkaessa, jouduin tilaamaan jonkun kuution koivuhalkoa pihalle. Ne tulisi nyt syöttää tasaisen varmasti uuneihin pitkin talvea, kunnes ne loppuisivat kevään lämmittäessä.
Aikanaan, kun rakennus toimi kouluna, ja lasten työnteko kiellettiin, eikä siten kannettu enään puita sisälle, siirryttiin uuneissa sähköaikaan.
Sisuskalut korvattiin sähkövastuksilla ja uunit lämpenivät kääntämällä nuppia. Se on yhtä kätevä systeemi kuin seteleitten polttaminen.

Ja kun yrittäminen ei ole seteleitä tuonut, jouduin siirtymään takaisin vanhaan aikaan ja koivuhalkoihin.
Olen siis pikkuhiljaa ottanut käyttöön uuneja....

Kokeiluja, kokeiluja ja niinpä kokeilin jotakin taas, josta pitäisi jotakin tuloksia ilmestyä myöhemmin.
Kyseisen projektin yhteydessä tein muottia kustavilaiselle koristeelle, ja tuon Kustaa kolmosen aikana tuo klassismi oli aika kehvelin kaunista.
No projektin sivutuotteena syntyi kipsinen näpsäkkä detalji, ja kun kipsiä jäi yli, mietin minnekä loput tuuppaisin.
Valoin siis lisää samaa sorttia, ja kokeilin uunin kylkeen.
Lämpimän keltaisesta ja koulumaisesta pönttöuunista muovautui kustavilainen pönttöuuni.

Ohessa pari fotoa:


Kipsikoristeet:



Koristeet kiinnitettynä pönttöuuniin:



Kevyt hionta ja maalaus:



Ja tällaista tuli. Seinän keltaista repsottavaa tapettia sivelin windows paintin mustalla:

Kesän merkeissä...

Kävi aivan kuten osasin odottaa...

...eli blogin päivittäminen jäi. En ole blogaaja, joten en tiedä kuinka usein pitäisi kirjoittaa? Kirjoittaminen on kivaa ja kerrottavia asioita olisi varmasti ainakin kirjan verran, mutta aika rajoittaa.

Kesä lähti kovalla tohinalla käyntiin. "Lapsityövoima" herätti paljon palautetta ja yllätyksekseni kaikki oli positiivista. Olen itse "fiilis" ihminen ja tuolla fiiliksellä yritys on rakennettu.
Kun miettii markkinointia, pitäisi noita iloisia fiiliksiä nostaa esiin. Se ei kuitenkaan riitä, vaan toimivan markkinoinnin on herätettävä myöskin pientä ”närää”. Kun jossakin kohtaa nousee hiukan niskakarvat pystyyn, pysäyttää se ajattelemaan. Näin siis päädyin nostamaan lapsityövoimalla niitä niskakarvoja, mutta yllätyksekseni kukaan ei älähtänyt;)

Vaan takaisin niihin hienoihin fiiliksiin...
Kun noin viisi vuotta sitten tänne Jurvaan tulimme oli valinta tunteella. Etsimme vanhoja pappiloita ja kouluja ympäri ämpäri Suomenmaan, ja niin vain kävi että tänne Jurvaan löysimme.
Aikanaan hiukan mäkisempiin maastoihin tottuneena nämä Pohjanmaan tasaisuudet tuntuivat liiankin tasaisilta. Vaan asukkaat täällä ovat mahtavia. Jurva tai Kurikan kaupunkihan tämä nykyään on, on oiva paikka. Olemme kotiutuneet tänne hyvin.

Eilen kävi vieraita lehdistöstä. Lasten kanssa touhuttiin(tehtiin töitä;) ja kun nuo lapset eivät mitään kovin ujoja ole, piti heidän toimittajalle ja valokuvaajalle näyttää kaikki temput. Ja onhan niitä...

Kun on taas kiireessä tullut stressattua, niin tuo erilainen päivä toi melkoista piristystä. Kun tuo aurinkokin paistoi ja oli kesäinen keli, niin piti napsaista pari kuvaa tästä ympäristöstä.
Itse olen kuvaajana aika kehno, ja tilanteiden vangitseminen kuvaan haastavaa, napsaisin pari kuvaa täältä.

Vanha idyllin kansakoulun päärakennus. Verstas rakennus ei näy kuvassa ja takapihalla kiva puutarha:

Eteisaulaa:


Luokkahuone, joka toimii olohuoneena vai saliko tuo on?


Lastenhuonetta



Keittiötä:



Vierashuone, jonne siirsin "konttorin", eli tietokoneen:


Matti-setä (velipoika) sattui jossakin välissä kylään ja kun on saanut samaa verta perittyä, niin kaikkea luovaa hulluutta syntyy. Sahaili puu-ukkoja lasten kanssa ja niistä tuli hauskoja kirjatukia ja hahmoja hyllyyn.
Meinasinpa että tuosta hauskasta ideasta voisi kehitellä "Eemeli hyllyn". Eli kun lapset laitetaan arestiin verstaalle, sahailevat he siellä puu-ukkoja, ja näin syntyy hauskoja hyllyjä;)
Saas nähdä. Idea on mielestäni hauska ja siihen saa kehiteltyä hauskan tarinan ympärille. Katsotaan josko joskus talvella on aikaa uusille jutuille.

Sytytyslanka sattui kastumaan ja lopulta hukkasin tulitikut.

Kun verstas on kotipihassa ja toimisto olohuoneessa, syntyy väkisinkin polku tuolle välille. Jostakin lapset ottavat mallinsa ja niinpä tuolla polulla on joskus otettu myös ensimmäisiä horjuvia askelia.
Lapset on hauskoja ja itselleni se tuo hauskuutta ja sisältöä muihin rutiineihin.
Nuorimmainen kulki viime kesän kuulosuojaimet päässä ja koetti tarttua niihin hommiin mitä minunkin oli nähnyt tekevän.
Eräänä päivänä tuo nuorimmainen avasi verstaan oven touhuissaan, haki kuulosuojaimet ja käveli työkalukaapille. Tuolta hän veti muinamiehinä hiomakoneen käsiinsä, tökkäsi töpselin seinään ja ryhtyi toimeen.
Se sujui aivan kuten sitä olisi tehty aina ennenkin.
Juoksin toimiston polkua hakemaan kameraa ja kun palasin, oltiin jo täydessä työntouhussa. Sain purkitettua ” apupoika ” pätkän, jonka lisäsin joskus jonnekin keskusteluun.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja video kai kertoo vielä enemmän?
Pieni videoesittely yrityksestä, voisi olla paikallaan, ajattelin. Mutta miten sen toteuttaa?
Pidin hetken taukoa.
Verstaalla lapset veistelivät iloisina voiveitsiä, rakentelivat palikoista torneja ja kun kerran käytiin tk:ssa noutamassa tikkejä, huomasin kuinka innokkaita lapset oikeasti ovat tekemään.

Tuosta syntyi ajatus...lapsityövoimasta.
Kovalevylle on tallentunut vuosien saatossa lasten touhuja sekä muuta kuva- ja videomateriaalia. Ajattelin että kirjoittamalla jonkinlaisen käsikirjoituksen saisin yhdistettyä erilaista materiaalia videoon.
Käsikirjoitus muotoutui lopulta kirjeen muotoon ja ajatuksena oli koettaa löytää ”ulkopuolinen ja hauska” näkökanta. Lisäilin sitten suruttomasti kaikenlaista muuta maailmalta, sekoittaen niiden alkuperäisen merkityksen ja liittämällä ne videoon. Kirje kertoo seikkailijan näkökulmasta suomalaisuuteen ja vie kulkijan työnpariin.

Mitä mieltä olit videosta ja ajatuksesta?
Kun kerroin ajatuksesta tutuilleni, sain aluksi kommenttia että sosiaalitätit tulevat pian noutamaan. Niin ei käynyt, eikä kukaan muukaan älähtänyt. Uskallanko siis seuraavaan projektiin jo astua hiukan vauhdikkaammalle linjalle?
Ajatuksena on jatkaa aloitettua polkua...

Jos et vielä ole kerennyt katsomaan videota, katso se tästä ja kommentoi:
Niin ja tietysti liityt Facebookiin tukemaan suomalaista lapsityövoimaa!

Räjäytetään maailma!

Maailmaa voi katsella kahteen suuntaan- eteen ja taakse.
Jokainen katsoo sitä omasta laatikostaan ja antaa sille merkityksensä. Tuo merkitys on hyvin suppea, vaikka tietoa olisi paljonkin. Kokemus ja tieto on aina rajallista mutta sitä voi kerätä menestyksekkäästi ja nauttia siitä.

Ajatus blogin kirjoittamisesta on aika-ajoin askarruttanut mieltä. Sille ei ehkä ole aikaa, ja toisaalta siitä kai siitä jonkun pitäisi jotain iloakin saada.

Mutta, Suomi kaipaa yrittäjyyttä. Mitä yrittäjyys sitten on? Itse hyppäsin yrittäjyyden tielle noin 5 vuotta sitten. Se on ollut haastavaa aikaa ja tuo 5 vuotta on myös opettanut paljon.
Viimeiset vuodet ovat ovat olleet välillä turhankin vaikeita, mutta nyt on aika unohtaa ne ja jatkaa siitä mihin 3 vuotta sitten jäin. Blogillani haluan kertoa yrittäjyydestä, innostaa siihen muita ja samalla tiedottaa itse yrityksestä ja tuotteista.
Oma yritys on hyvä vaihtoehto itsensä työllistämiseen. Samalla se on antoisaa puuhaa ja antaa vapauden rakentaa sellaista, mitä itse haluaa. Haluan kannustaa nuoria yrittäjyydestä haaveilevia sekä kertoa maaseudun hyvistä puolista yrittäjyyteen.
Itse olen 31 vuotias 5 lapsen isä ja pyöritän yritystäni kotoa käsin, entisessä idyllissä kansakoulussa Kurikan Jurvassa.

Kuten kerroin, elämä opettaa. Se opettaa ja siitä on otettava opiksi.
Maailma rakentuu tekemisellä ja ideoilla. Aikanaan, työskennellessäni toisen palveluksessa tuntui monesti että omalle luovuudelle oli vähän tilaa.
Hyppäsin yrittäjyyden tielle ja aloin rakentamaan maailman hienointa yritystä. Aivan kuten suurin osa muistakin yrittäjistä. Tuo polku on näyttänyt nousuja ja laskuja, mutta sitä elämä on ja siitä se rakentuu.
Uskallan olla ylpeä siitä ja tarjota asiakkaille sellaisia tuotteita mitä ei ole markkinoilla ennen ollut.
Hyvän yrityksen salaisuus on aina hyvä tuote tai palvelu ja ennenkaikkea asiakas.

Asiakas tavoitetaan markkinointiviestinnällä. Sillä kerrotaan sinulle mitä tuotteita tuotetaan ja samalla luodaan kuvaa yrityksestä ja sen filosofiasta.
Se on usein haastavinta kaikessa. Kuinka kertoa kaiken informaatiotulvan keskellä että ”Hei, meillä tehdään tällaista!”
Entä kuinka hinnoitella tuotteet?

Tästä kaikesta kerron tulevaisuudessa ja tänne blogiin on kaikki tervetulleita kommentoimaan.

Niin tuo otsikko, räjäytetään maailma. Se kertoo oikeastaan vasta blogin seuraavasta kirjoituksesta. Tulossa on jotakin uutta. Laitetaan peliin luovuus ja huumori ja kokeillaan rohkeasti hulluja ideoita. Olen rakentanut yrityskuvaa ja sen brändiä pikkuhiljaa. Yrityskuvaa on laadittu huolella ja se on kuin hyvä suklaa Fazerin sinisissä papereissa.
Nyt kokeilen uudenlaisia papereita ;)
Siitä siis myöhemmin.

Rattoisaa kesän odotusta!
http://www.ikkunankehys.fi/